|
|
|||
|
14.07.2009 - 13:42
Oho! Olen ollut yli kuukauden jo poissa! Pitää koettaa lyhyesti summata kuukauden tapahtumat, jottei kirjoitus toisaalta paisu liian pitkäksi ja toisaalta tulee jotain muistiinmerkittyä. Hmmm... Juhannus oli kylmä ja sateinen, mutta seura mukavaa ja mökki aivan luksusta (siis jos vertaa edellisvuoteen: sisävessa ja juokseva vesi on huomattava parannus). Koko pitkä viikonloppu oli mitä parhainta erakoitumista. Lomaa edeltävällä viikolla onnistuin töissä pujottelemaan itseni irti hankalasta Bonninmatkasta (ei täältä korvesta noin vain lähdetä lyhyellä varoitusajalla) ja sain hommat siihen kuosiin, että lomalle oli hyvin helppo jäädä. Nyt kauhulla odotan töiden alkamista taas maanantaina, kun aloitan kolmen viikon projektipäällikön sijaistuksen. Periaatteessa projektin hektisimmän vaiheen pitäisi olla jo ohi, mutta en tiedä yhtään mitä ne siellä ovat lomani aikana puuhanneet (jätin läppärin tarkoituksella töihin). Loma alkoi aivan mahtavilla hellesäillä. Eka viikolla saimme remontit makuuhuoneessa ja työhuoneessa tehtyä ja tavarat paikoilleen / tilaukseen. Olen erittäin tyytyväinen, jopa punaiseen (beigen ystävältä aika radikaali sisustusratkaisu) vuodesohvaan! Nyt sitten pohdimme elämälle seuraavaa tarkoitusta (matkustelu?) koska mitään akuuttia remontoitavaa ei enää tässä kämpässä ole. Se talo siellä järvenrannalla olisi edelleen myynnissä... ja hinta sen kuin putoaa. Emme vain saa päätöstä tehtyä, jotain sellaista negatiivista vibaa siinä talossa on jostain syystä. Tilasimme siis uuden pöytäkoneen osat (menee vielä viikkoja ennen kuin saapuvat), johonkinhan ne ovista ja ikkunoista virtaavat rahat on tungettava. (Lomarahoja ym. tuli siis aikasten paljon tänä vuonna, ja Mikalle takautuva palkankorotus.) Toisella viikolla hengailtiin odotellen uutta sänkyä ja vieraita kauempaa. Tytöt kävivät istumassa iltaa ja paranneltiin maailmaa tapamme mukaiseen tyyliin, ja mukavaa oli (tietenkin - en minä turhaan noita vierailuja innolla odota). Sängyn saapuminen oli ensin kauheaa, kun runkopatja ei ollut mahtua yläkertaan: täytyy muistaa jatkossa, että helpommalla selviää kun purkaa portaikon kaiteet heti eikä pala palalta. Käsivarret on mustelmilla kantamisesta ja punkeamisesta. Kun kanto- ja kokoamisurakasta selvittiin, oli ihanaa vihdoin päästä nukkumaan oikeaan sänkyyn kuukausien ilmapatjaunien jälkeen! Enimmäkseen onkin siis tämä viimeinen lomaviikko nukuttu Huolta on aiheuttaneet taas äidin tempaukset (erityisesti epäilyttävä tapansa lääkitä ahdistustaan, mistä ei seuraa muuta kuin kasvava ahdistuksen ynnä muiden ongelmien kierre) ja erityisesti niiden siskoille aiheuttama mielipaha. Miten aikuiselle ihmiselle puhutaan järkeä, jos käytös on itsetuhoista, mutta hän ei suostu kuuntelemaan? Jotain itseä säästäviä valintoja on kai tehtävä. Naralla on kontrollilääkäri torstaina, tällä kertaa kunnaneläinlääkärillä sen epäilyttävän yksityisen sijaan. Se on voinut varsin hyvin: ruoka on maittanut (juhannuksen syömälakkoa lukuunottamatta) ja on virkeä. Pissatulehdusta tosin epäillään, kun pissallakäynti on ollut taas jokusen viikon niin vastahakoista. Feromonihaihdutin on ilmeisesti jonkin verran auttanut haukkumisiin, tosin ei nyt olla oltu poiskaan juuri tuntia pidempiä pätkiä, mutta hiljaa siis on oltu. Tilasin juuri täyttöpullon haihduttimeen, se voi tulla tarpeeseen kun työt taas alkavat. Nyt odotellaan ystävien häitä rannikolla elokuussa (ennen sitä on parina viikonloppuna vähän muutakin menoa, mm. Mikalla YK-porukkatapaaminen) ja syksyllä kääntyy elämässä taas uusi erilainen lehti. Graduakin voisi jo miettiä. Mutta ensin aion vielä lomailla miettimättä yhtään mitään! 07.06.2009 - 19:56
Tänä viikonlopuuna ie oikein rentoutuminen onnistunut, kun odotan niin kauhulla ensi viikkoa ja projektipäällikön sijaistusta. Huominen päivä on ihan kauhea: palaveria palaverin perään kello kymmeneen saakka illalla (!) ja siinä jossain välissä täytyisi ehtiä kirjoittaa viikoraportit ja saada käyntiin tiimin hommat seuraavaa toimitusta varten. Onneksi muut päivät eivät ole yhtä hirveitä. Perjantaina siskon luona käydessämme testattiin hierontaistuinta (siis sellainen selkää hierova vempele joka köytetään tuoliin), ja oli kyllä niin mahtava kokemus että laitettiin moinen kapine itsellekin tilaukseen. Eihän se toki niin hyvä ole kuin oikealla hierojalla käynti, mutta tyhjää parempi kuitenkin (kun ei sinne hierojalle saa raahauduttua ikinä kuitenkaan). Tulee tarpeeseen, kun on nukuttu jo kuukausitolkulla sillä turkasen ilmapatjalla. Naraa varten laitoimme feromonihaihduttimen toimintaan perjantaina (vie 48 tuntia että feromonitaso on riittävä), ja ehkä se jo silloin vaikutti jotain. Nara oli nimittäin peräti pari tuntia ollut hiljaa ja vasta poissaolomme viimeisen puolentunnin aikana aloittanut haukkumaan. Viritelimme lisäksi PS3:n "webkameran" siten, että voimme jatkossa ottaa videokuvaa Naran touhuista (vielä ei ole testattu). Lisäksi eyeToy-ohjelmalla voi nauhoittaa/toistaa ääntäkin siten, että siinä on visualisoitu isommat äänipiikit. Noiden työkalujen avulla on ehkä helpompi löytää haukku. Saatiin työhuone vihdoin tyhjäksi (makuuhuone on sitten sitäkin täydempi) ja päästiin aloittamaan remontointi oikeasti. Eilen Teemu tuli Mikan kaveriksi, ja purkivat listat ja pakkeloivat seinät. Tänään Mika on sitten hionut seiniä tasaisiksi. Seuraavana lienee vuorossa katon maalaus. Tänään suoritimme kansalaisvelvollisuutemme ja kävimme äänestämässä. Lisäksi veimme Mikan äidille eilen ostamani astiat (niitäpä onkin metsästetty). Haimme K-Raudasta palan tapettia mallailtavaksi, totesimme sen hyväksi ja laitoimme kolme rullaa tilaukseen. Pikkaisen hinta kirpaisi: yhden (ja puolen) seinän tapetointiin 300€! Mutta tulee siitä kyllä hieno, eikä yhtään niin tylsä ja neutraali kuin kaikista muista huoneista. Vielä pitäisi löytää sopivansävyinen maali muihin seiniin, niin sisustus olisi ratkaistu. Kyllä tuo remontti tuosta pikkuhiljaa etenee... Tilattiin samalla vielä puuttuvat komeron sisukset. Tänään käytiin myös ostamassa kesäkukat pihalle, vähän hetken mielijohteesta. Niihin upposi tällä kertaa alle 50 euroa, mikä on aika hyvin, kun aiemmin olen mokomiin saanut tuhlattua vähintään tuplat. Ne istuttelin iltapäivän tunteina paikalleen. Vihdoin sai ostettua etupihalle myös sen vuosikausia haaveillun tuijan. Katsotaan kauanko säilyy hengissä. :) Nyt kai on lähdettävä saunaan puhdistautumaan kukkamullasta, ja sitten jännämään pääseekö äänestämämme ehdokas läpi Euroopan parlamenttiin! (Kuinka keski-ikäistä...) 01.06.2009 - 09:24
Olipa ihanan lämmin viikonloppu! Tätä lisää... vaikka veikkaan, että tämän vuotinen kesä taisi mennä tuossa :) Oltiin viikonloppuna ihan yltiöpäisen sosiaalisia, ja siitäkös mun päänuppini riemastui, ja alkoi kehitellä vaikka mitä skenaarioita mitä sammakoita taas suustani olen päästellyt (sen siitä saa kun rentoutuu liikaa). Enkä edes päästellyt, kunhan tapani mukaan stressaan. Joskus tekisi mieli puukottaa itseänsä naamaan että lakkaisi vatvomasta turhia... vaikka onhan se tietysti hyvä ettei ole tuon isompia ongelmia joita miettiä. Kävimme myös hetken mielijohteesta maakuntamatkailemassa naapurikunnassa, kun olemme löytäneet sieltä vallan kivan talon. Suurimpana houkuttimena toimivat järvenrantatontti (90 metriä omaa hiekkarantaa... wau), uutuus sekä suht edullinen hinta. Jarruna puolestaan työmatkan piteneminen (45 minuuttia suuntaansa hyvällä kesäkelillä), talon ja pihan lievä keskeneräisyys (mikä tietenkin voi olla myös hyvä puoli - pääsee toteuttamaan tiseään) ja kelirikkoteiden takana asuminen. Saas nähdä. Katselemme tilannetta ainakin juhannuksen yli, täytyyhän meidän toki saattaa nykykämpän remontti kunnialla päätökseen ennen kuin edes aletaan miettiä asunnonvaihtoa. Loppukesästä nähdään vieläkö talo on myynnissä, ja jos ei ole, niin ei se meidän talo ollutkaan. Remontti siis lähti etenemään hiljalleen... työhuoneeseen on varastoitu ihan älytön määrä (erittäin käyttökelpoista?) ROMUA, jolle pitäisi keksiä sijoituspaikka. Vanhat komerot vietiin varastoon - kestävät siellä mitä kestävät, kun tunnetusti kalustelevy ei välttämättä tykkää kostesta ja kylmästä. Vanhoja hapertuneita mattoja päätettiin heittää roskiin ja käyttökelpoiset viedä kotikotiin kierrätettäväksi (ihan niin kuin siellä ei niitä mattoja jo olisi...). Suunnittelin myös työhuoneen komeroiden sisustat uusiksi, koska liukuovi onkin kolmeosainen, mikä aiheuttaa tiettyjä vaatimuksia komeron sisuksille, että ovat käytännölliset. Vanhat kirjahyllyt vietiin Mikan äidille, ja saatiin sieltä yksi modernimpi vitriini tilalle. Taidamme laittaa toisen (ehkä jopa kolmannenkin?) tilaukseen, kun sopii niin hyvin liukuovien väritykseen... ja nieli siuksiinsa aivan valtaisan määrän tavaraa (hyvä ominaisuus komerolle)! Naran haukkumista nauhoiteltiin taas... ja kaava näyttää olevan, että 20 minuuttia ollaan hiljaa ja sen jälkeen haukutaan kunnes me tullaan kotiin. Tämä siis silloin, kun mennään jonnekin muualle kuin töihin (kyllä koira tietää) tai poiketaan muulla tavoin aamurutiineista (esim. toinen on työreissussa). Tilasin juuri feromonivalmistetta... katsotaan toimiiko se, ja miten hyvin kun kyse on tuollaisesta ei-jatkuvasta toiminnasta. Kyseiset naapurit ei puhu meille mitään eikä me niille (muut/muille kyllä) :) Tuleekohan tästä mökötyskisa? 25.05.2009 - 22:02
Kuten edellisestä kirjoituksesta voi päätellä, melkein paljastuin! Onneksi tätä julkiblogia lukevat useat tosielämän tutut... Kuitenkin taitaa olla parasta olla jatkossa vähän varovaisempi, liian moni osaa uteliaisuuksissaan yhdistää 1+1. Vaikka itse en varsinaisesti kuurupiilossa olekaan, niin eivätpä välttämättä tuttuni ilahdu, jos täältä löytyy jotain heidän juttujaan (ja ne voidaan yhdistää johonkin henkilöön mutkan kautta tai suoraan). Oon minä pöljä kun en enemmän sensuroi. :) Saattaa siis seurata jotain pieniä kosmeettisia muutoksia tänne, elekäähän säikkykö. No, sivuhenkilöiden nimet ainakin hävinnevät hiljalleen historian hämäriin (katotaan jaksanko vallan alkaa kaikkia tekstejäni sensuroimaan - kyllä ne tuolla Internetin syövereissä kuitenkin visusti pysyvät vaikka muokkailisinkin). Se siitä episodista. Tänä aamuna ahdisti kyllä ihan ekstrapaljon lähteä töihin! Sitä se pitkä vapaa teettää... sitä haluaisi sitten jatkaa ihan loputtomiin. Eiköhän tämä tästä taas lähde lutviutumaan. Kolme täyttä viikkoa töitä, joista yksi projektipäällikön sijaistusta omien velvollisuuksien lisäksi. Sen jälkeen juhannus (ja mökki!), viikon työpyrähdys ja kolmen viikon loma. Se vaan ei tunnu etukäteen lomalta, kun sen jälkeen alkaa kolmen viikon projektipäällikön sijaistus (taas!). Selviänköhän hengissä ja täyspäisenä tästä kesästä? Lomasta lomaan elämäni kulkee... Mikan kanssa on juteltu, että olisi kiva käydä Suomilomalla autoillen kesällä. Sitä on mietitty jo monta kesää, vaan ei ole saatu lähdettyä :) Lisäksi kaverini pyysi mua kanssaan käymään Haaparannan Ikeassa... olisi tosi kiva lähteä, mutta voi olla että mun työkiireet estää reissun kesäkuussa ja hänen heinäkuussa. Katsotaan löydetäänkö yhteinen vapaa päivä. On myös suunnitteilla tyttöjen iltaa pitkänmatkalaisten ystävien kanssa ja tiedossa paritkin rippijuhlat (molempien kummilapset pääsevät tänä kesänä ripiltä - mitäs me pakanat!). Lukaisin eilen illalla lämpimikseni Härkösen "Juhannusvieras" -romaanin. Kolme tuntia siinä vierähti, katselin samalla sivusilmällä "Karibian piraatteja" ja ihQua Deppiä :) Unet olivat sitten aika mielenkiintoinen sekoitelma kaikenlaista seikkailua. Alan kaivata jo oikeaa sänkyä ja kunnon yöunia. Montakohan kuukautta me ollaan jo nukuttu sillä hiostavalla ja natisevala ilmapatjalla? :) Pesin muuten pidennetyn viikonlopun aikana jääkaapin ja ikkunat! Oon minä martta. Lisäksi ehdin keksiä yhden muistivihkon sivullisen muita kotihommia jotka on rästissä, joten aina varmasti löytyy joku puuha illaksi jottei pääse tylsistymään. Nara oli muutaman päivän melkein syömättä, ja aloin jo vähän huolestua. Nyt sille onneksi taas ruoka maistuu. Pitäisi aloittaa taas säännöllinen lenkkeily, on päässyt taas ote lipsumaan. Eli ei mulle oikeasti kuulu mitään uutta. Epäonnistuin siis vaan taas vaihteeksi sosiaalisuudessa, ja se korpeen muutto alkaa houkuttaa entistä enemmän (kun ei ketään näe, niin ei tarvi kirjoittaakaan kuin omasta napanöyhdästä) :) Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! 17.05.2009 - 13:31
Onpas outoa tämä vapaus tehdä mitä haluaa, eikä vain sitä mikä on pakko :) Menee ihmeelliseksi haaveiluksi, eikä tunne itseään lainkaan tehokkaaksi! Perjantaina siis loppui ylityölupa, ja saatiin toimituskin lähtemään asiakkaalle ajoissa - meidän ei tarvinnut viikonloppuna tehdä töitä niin kuin isommissa sisarprojekteissa. Vilkaisin vain tuossa aamulla työsähköpostit, että toimitukset olivat menneet perille. Kukaan ei ainakaan valittanut, etteivät olisi, joten seuraavan kerran töitä vasta huomenaamulla. Sain varattua ensi viikon perjantainkin joustovapaaksi, torstaihan on palkallinen vapaa muutenkin. Tiedossa on siis taas ihana pitkä viikonloppu, toivottavasti sääkin on yhtä aurinkoinen kuin tänä viikonloppuna. Eilen olivat taloyhtiön pihatalkoot, ja ne menivät jälleen kerran ihan mukavasti vaikka ärsyttivätkin etukäteen :) Varmaan asiaan vaikutti se, että lähdin jo hyvissä ajoin pois, viemään Mikan äidin ostoksia, ja jätin Mikan hoitamaan sosialiseerauksen. Nara sai juoksennella vapaana pihalla, eikä se edes karannut minnekään. Muilta naapureilta toki kysyttiin ennen kuin koira päästettiin irti, ja siellähän se toisten koirien (ja lasten) kanssa vipelsi sulassa sovussa. Silloin tosin varmuuden vuoksi otettiin koira sisälle tai omalle takapihalle turvaan, kun "koiriin nahkeasti suhtautuvat naapurit" tulivat pihahommiin :) Eipähän tule sanomista sitten. Toinen seinänaapurimme isäntä (biologianopettaja) oli saanut idean kuinka etupihan sammalhelvetti saadaan muutettua vähällä vaivalla kivaksi kivipuutarhaksi, joten sitä tuunatessa Mikan aika enimmäkseen vierähti. Kaikki pensaat ja nurmikot raivattiin siis pois ja alle laitettiin maanpeittokangas. Kankaaseen tehdyistä rei'istä kasvaa nyt kolme peittohavua (jotain matalia tuijia, luulen), se on reunustettu luonnokivillä ja keskellä on pari lohkaretta koristeena. Maan peitteeksi leviteltiin säkkitolkulla kuorikatetta (joka tuoksui ihanasti pihkalta). Nyt se pimeä kolkkakin on saanut arvoisensa kasvit, jotka siinä saattavat jopa menestyä. Koko lysti maksoi noin kolmekymppiä per talous. Illalla grillailtiin. Syötiin pihalla ja naukkailtiin ihanaa chileläistä punaviiniä: Mikan valinta osui tällä kertaa nappiin, kun viini sopi sekä pihvin, sipulinyyttien, grillatun halloumi-juuston että tomaattien kanssa. Vappuviinivalinta ei ollut ihan niin onnistunut, vaikka sekin oli silloin ihan hyvää. (Tämä snobistelu siis siksi, että Mika on käynyt esimiesvalmennuksen puitteissa viinikurssin, ja haluaa opettaa minullekin kuinka viinien makua ja laatua arvioidaan.) Ennen euroviisuja saunottiin pitkän kaavan mukaan ja nautittiin sidukkaa sekä olutta. Mika väsähtikin sitten hyvissä ajoin kesken viisujen, mutta mä vain torkahdin hetkeksi Norjan esityksen jälkeen ja heräsin jännäämään pistelaskua. Kovin paljon jännäämistähän tuossa ei tällä kertaa ollutkaan... Norjan voittokappale oli kyllä mielestäni kiva (ja esiintyjä silleen poikamaisella tavalla söpis), vaikka itse äänestinkin Islantia. Pitkästä aikaa balladi minun makuuni, ja Islannin laulajatar oli aivan taivaallisen kaunis! Pidin myös Bosnia-Hertsegovinan biisistä. Mitään varsinaisia inhokkeja ei yllättäen tällä kertaa viisuissa ollutkaan, kaikki laulut olivat jollain tasolla jees mielestäni. Pitänee mennä suunnittelemaan työhuoneen komeroiden tyhjennystä... jospa se remonttikin siitä joskus lähtisi etenemään. 07.05.2009 - 08:28
Väsymys painaa hiiren käpälää, "viimeiset" tikistykset on menossa sekä opinnoissa että töissä. Ajatuskaan ei tunnu kulkevan oikein, eikä yöunet riitä väsymystä poistamaan. Viikko vielä, sitten helpottaa. Opinnoissa on siis jäljellä enää yhdet Tutkimusmenetelmät-kurssin harkat (tänään) ja palautettava kotitehtävä (konstruktiivisesta tutkimuksesta). Tietokantajärjestelmien study group -raportista tuli arvosanaksi 5. TKJ:n harjoitustyön palautin sunnuntaina, ja sain siitä hyväksyntämeilin tarkastajalta, joten nyt odotellaan vain suoritusmerkintää. Ohjelmistotutkimuksesta tai olio-ohjelmoinnista ei ole kuulunut mitään eikä suoritusmerkintöjäkään ilmestynyt, mutta odottelen kaikessa rauhassa ainakin tuonne kesäkuulle. Yleensä toukokuun loppupuolella tulee varsinainen suoritusmerkintöjen suma, kun kurssinvetäjät heräävät lukuvuoden loppumiseen. :) Töissä olen siis paiskinut ylitöitä nyt puolitoista viikkoa, 25 tunnille minulla on lupa (ensi viikon perjantaihin saakka) ja tähän mennessä tunteja on (siis normaalityöajan 37,5h/vko lisäksi) kertynyt 14. Loppuviikosta ajattelin olla tekemättä enää ylitöitä, mutta täydet työpäivät on kuitenkin tehtävä. Ensi viikolla täytyy sitten taas ahkeroida, mutta varmaan jaksankin paremmin, jos saan viikonloppuna viimeisenkin koulutehtävän palautettua. Motivaatio ei ole paras mahdollinen tällä hetkellä, mieltä painavat erilaiset toteutustekniset huolet (miten valitaan kolmesta huonosta vaihtoehdosta se vähiten huono?) sekä asiakkaan kritiikki. Saksassa näemmä ollaan vielä "luterilaisempia" kuin Suomessa: kiitosta ei jaella mutta kaikista pienistäkin puutteista kyllä huomautetaan varmasti. Kaipa se on asiakkaan oikeus, heillä kun ei tunnu olevan luottamusta yhtään meidän ammattitaitoon - mistä sekin sitten johtunee. Inhoittava projekti, mutta onneksi on koko ajan niin kiire ettei ehdi miettiä miten inhoittava se onkaan :) Remontti on edelleen katkolla, ei vain ole keretty tekemään mitään sen eteen. Makuuhuoneeseen ostettiin supervalovoimainen lamppu (loppuu se pimeässä haahuilu) sekä hieno verhotanko, jossa roikkuvat silittämättömät emäntä-ei-vaan-kerkee-revetä-kaikkeen verhot :) Mikallakin on siis ollut nyt koulutehtäviä kasa, niin sekään ei ole ehtinyt tehdä remontin eteen vielä mitään. Mikalla oli synttärit ja meillä tapaamisen sekä kihlautumisen vuosipäivät. Vappupäivän yönä käytiin pitkästä aikaa kartsalla (minä join pitkästä aikaa Pisang Ambon -drinkkejä niin kuin uhkailinkin). Kartsalla oli tylsää, eikä viivytty kuin kenties tunti. Ei vaan enää nappaa tuo yöelämä, pitää olla erinomaista seuraa ennen kuin jaksaa lähteä baariin notkumaan ja juomaan kalliita drinkkejä. Mikan kanssa viihdytään paljon paremmin kalsaroimassa kotona :) Sen siitä saa kun pitää pitkiä taukoja juopottelusta: sekin harrastus menettää hohtonsa ;) Kartsailun aikana nauhoitettiin mun kännykällä Naran elämää, ja haukkuihan se. Alkuun se oli noin 20 minuuttia hiljaa, mutta ilmeisesti siinä vaiheessa, kun taksi tuli meitä hakemaan pihasta voksahtelu alkoi. Välillä se saattoi olla kymmenen minuuttiakin hiljaa, mutta vääjäämättä taas alkoi haukku jossain vaiheessa. Ei kiva. Muina päivinä koiran haukkuja (tai siis pääosin haukkumattomuutta) on nauhoiteltu läppärin avulla. Eli päivisin koira on hiljaa (en tosin ole kuunnellut vielä yhtään nauhaa kokonaan, niiden pituus on nelisen tuntia /kpl, mutta luulis pistokokeillakin selviävän jos haukunta on pitempiaikaista). Vielä pitää koettaa nauhoitella vähän erikoisemmissa tilanteissa - esim. illalla jos Nara jää yksin, kun mennään kylään tms. Mutta en voi kuin ihmetellä miten naapurit kehtaavat valittaa (ja vieläpä isännöitsijälle eikä suoraan meille), jos haukunta ei tosiaan ole jokapäiväistä eikä edes jokaviikkoista... tai sitä ei tapahdu edes joka kuukausi (huoh). Ei todellakaan nimittäin jätetä Naraa yksin iltaisin/öisin edes viikottain (se on meillä kauppareissuillakin mukana takapaksissa, eikä me ole kyläilemään ehditty viime vuosina juuri yhtään), vaan tosi satunnaisesti. Kai kenen tahansa asunnosta saa satunnaisesti kuulua ärsyttävääkin meteliä? (Jos ei elämän ääniä kestä, niin tervemenoa omakotitaloon metsän keskelle - kuten me aiomme tehdä heti kun se sopiva löytyy, koska naapurit oikeasti ottaa hermoon.) Toive toisesta koirasta on taas nostanut päätään, kun Naran vointi on kohentunut kohisten, ja Naran kotikennelissä on taas kesäpentueita tarjolla. En vain tiedä miten tähän koiria ymmärtämättömään naapurustoon enää voisi toisen koiran ottaa? Entä jos pikkukaveri ei autakaan Naran yksinäisyyteen, vaan ne aloittavat kaksiäänisen haukku-ulinakuoron? Pitäisi malttaa ainakin siiheksi, että naapurinrouva palaa äitiyslomalta töihin eikä ole joka risausta kuuntelemassa meidän seinän takana ;) Äitienpäivä lähestyy, ja ollaan toivon mukaan (äiti ei vastannut puhelimeen kun minulla oli aikaa soittaa ja kysyä) menossa sunnuntaina kotikotiin syömään. Mikan äidin luona on myös tarkoitus käydä. Jotain ajatuksia lahjoiksi on, toivottavasti ehditään lauantaina ostoksille. Viikon päästä lauantaina onkin taas taloyhtiön kevättalkoot. Taloyhtiön asioista voisikin jälleen avautua, mutta enpä taida jaksaa. Kyllä taitaa olla paras näin epäsosiaalisen yksilön muuttaa sinne korpeen itsekseen (tai perheineen) mourottamaan. Sais hoitaa taloaan ihan niin kuin itse tykkää :) Kevät sentään on tullut kohisten: piha on haravoitu ja siivottu, pihakalusteet on kannettu varastosta ja grillikausikin avattu. Kyllä nyt passaa kesää sekä lomaa odotella. 24.04.2009 - 17:47
Päivitysväli on venynyt niin pitkäksi, etten oikein tiedä mitä kuulumisia tänne kirjoittaisin! Taitaa tulla taas kilometripostaus... Tällä hetkellä tuossa työn alla on tietokantajärjestelmät-kurssin harkkatyö, joten aloitetaanpa koulujutuilla. Ohjelmistotutkimuksen kurssi on ohi, ja ilmeisesti se meni läpikin. Kurssimerkintää tosin ei vielä näy missään. Olio-ohjelmoinnin kurssistakin sain katsottua luennot ja palautettua kaikki kuusi kurssikansiotehtävää jo viikkoja sitten. Viimeisen tehtävän deadline oli vasta tänään, joten vielä en ole kurssimerkintää odotellutkaan. Tutkimusmenetelmät-kurssista toisen osuuden luennot on nyt katsottu ja harkatkin käyty, tein jopa harkkojen kotitehtävän, jota en tosin vielä palauttanut, koska se on aika kökkö ja odotan valaistumista, jos vaikka saisin siihen puhallettua vähän elämää vielä ennen deadlinea. Tästä kurssista on vielä jäljellä neljä konstruktiivisten tutkimusmenetelmien luentoa sekä harkat - ja isotöinen kotitehtävä niistäkin. Tietokantajärjestelmien luennot on katsottu ja yhteinen study group -raportti palautettu, siitäkään ei tosin vielä ole palautetta saatu. Harjoituksissakin jaksoin käydä, nyt nekin ovat ohi ja enää tämä harjoitustyö palauttamatta. Sitten olen gradua + yhtä opintopistettä vajaa maisteri. Huh! Remontissa on tällä hetkellä menossa luova tauko. Liukuovet tulivat myöhässä pääsiäisen jälkeisellä viikolla ja saimme vasta viime viikonloppuna makuuhuoneen verhotankoa, lamppua ja taulunripustusta vaille valmiiksi. Vaikka nyt olemmekin muuttaneet nukkumapatjan (ja telkkarin) makuuhuoneeseen, ei työhuoneen purkamista ole vielä aloitettu. Makuuhuoneesta tuli kyllä upea, olen aivan rakastunut mokkanahka-efektimaalilla tryffelinväriseksi maalattuun seinään sekä erityisesti uuteen tilavaan komeroon! Vielä kauniimpi siitä tulee kun saadaan sinne se oikeanlainen sänky! Töissä anoin ylityölupaa, kun joustotuntien lakisääteinen raja (40h) alkoi paukkua. Lupa hyväksyttiin, ja ensi viikon alusta voin sitten merkata ylityöt ylitöiksi... ja saada niistä tietenkin asianmukaisen korvauksen (vapaana tai rahana, katsotaan nyt). Olen myös mukana projektinjohdon bonusmatriisissa (technical lead on "avainhenkilö"), ja sieltä on odotettavissa myös ihan mukava lisä syksyllä jos kaikki projektit toimitetaan ajallaan ja hyväksyttyinä (mikä ei kyllä ole todellakaan varmaa, ja vaatii varmasti paljon työtä kaikilta). Veroehdotuksetkin tulivat, ja niihin pitäisi tehdä vielä kotitalousvähennys- ja tulonhankkimisvähennysilmoitukset pikapuoliin. Ilman niitäkin molemmat meistä saa mukavat joulurahat, eli kannattaa pitää piirun korkeampaa veroprosenttia niin ei tule ikäviä ylläreitä. (Raha raha raha. Ei vissiin muu ole mielessä laisinkaan.) Nara on voinut tooosi paksusti ja syönyt hirveän hyvin. Sillä alkoi viime lauantaina juoksu (hetimmiten sopivasti kun J-vauva oli käynyt kylässä - katalyytti), joten hormonitoimintakin taitaa olla kunnossa: viime syksynähän sillä jäi juoksuaika väliin sairastelun takia. Pitänee tuossa kesällä käyttää sitä kontrolliverikokeissa, jotta näkee onko parantunut kunto seurausta parantuneista munuaisarvoista. Vapuksi on suunnitelmissa pienimuotoista juhlintaa (siis ihan keskenämme), siinähän niitä Mikan synttäreitä ja seurustelun/kihlauksen vuosipäiviä voisi juhlistaa samalla kertaa. Mistä tulikin mieleeni, että synttärilahjoja pitäisi alkaa hankkimaan sekä Mikalle että Mikan kummitytölle... ja tietenkin äitienpäivälahjoja äidille ja mummolle. Eikä ylimääräistä aikaa ole yhtään! Taidanpa jatkaa tuota harkkatyötä. 15.03.2009 - 12:52
Kuuntelen tässä olio-ohjelmoinnin luentoa: siitä aika iso osa on vanhan kertausta, joten voin vähän päivittää blogiakin välillä. Mulla on edelleen kiire töissä, ei mitään jakoja että ehtisin jotain omia puuhia päivisin tehdä netissä. Iltaisin istun sitten tiiviisti kaikki vapaa-ajat luentojen ja tehtävien parissa. Olen siis aika väsynyt. Mutta kyllä tämä tästä helpottaa: ohjelmistotutkimuksen artikkelin esitys on viikon kuluttua, minkä jälkeen siitä kurssista ei enää tarvitse huolehtia. Tutkimusmenetelmien kurssin kvalitatiivisten harjoitusten kotitehtävä on palautettu (se ei välttämättä ollut kovin laadukas, mutta kurssilla on ymmärtääkseni hyväksytty/hylätty-arvostelu, joten turha pingottaa). Olen suoriutunut joka viikko olio-ohjelmoinnin ja tietokantajärjestelmien tehtävistä, enkä ole niistä yhtään jäljessä. Jatkossa on siis tehtävä olio-ohjelmoinnin kurssikansiotehtävät ja tietokantajärjestelmien opintopiiritehtävät viikoittain (ja ennen niitä katsottava aiheeseen liittyvät luennot, molemmista kaksi reilun tunnin luentoa). Lisäksi tietokantajärjestelmistä on harjoituksia (vielä neljät muistaakseni), jotka voi onneksi käydä tekemässä paikan päällä yliopistolla työaikana, eikä tarvitse siihen vapaa-aikaa käyttää. Tietokantajärjestelmistä on myös tehtävä harjoitustyö, jonka ei onneksi tarvitse kuitenkaan olla kovin monimutkainen (deadline toukokuun puoliväli). Tutkimusmenetelmistä on katsottava kvantitatiivisten menetelmien luennot (seitsemän reilun tunnin luentoa) ja tehtävä niihin liittyvät tehtävät ennen harjoituksia. Ne ovat onneksi vasta pääsiäisen jälkeen, joten ainkin tiedän mitä pyhinä puuhaan :) Sitten on vielä tutkimusmenetelmistä konstruktiivisten menetelmien luennot ja harkat. Toukokuun puolivälissä kaikki edellä mainittu on tehty, samoin töissä on eka deadline ohi, joten sen jälkeen kai voi julistaa kesäkauden alkaneeksi? Remonttikin etenee, Mika aloitti eilen purkamaan makuuhuoneen komeroita ja tänään vie meidän vanhan sängyn Hannalle ja Teemulle. Me muutetaan työhuoneeseen ilmapatjalle nukkumaan, retki-seikkailu :) (Voi kyllä käydä selän päälle, kun remontti kuitenkin venähtää.) Kaipa se on taas keskityttävä tuohon luentoon... 03.03.2009 - 19:34
Okei. Nyt ehdin pari minuuttia tehdä muutakin kuin työskennellä, opiskella tai ahdistua :) Sain eilen viilattua loppuun Ohjelmistotutkimuksen artikkelin, vaikka luulin että siinä olisi vielä päivien työ. Nyt täytyisi enää lukaista se pari kertaa läpi, tehdä oikeinkirjoituksen tarkistus sekä muuntaa pdf-muotoon ja nakata jakoon. Seminaari, jossa mun on artikkelini esiteltävä on siis vasta kahden ja puolen viikon kuluttua, mutta artikkelien on oltava jaossa vähintään viikkoa ennen sitä, koska jokainen niistä opponoidaan. Se tietää siis sitä että munkin on opponoitava joku artikkeli... Tutkimusmenetelmien ensimmäiset harkat on ohi (viikonloppuna ne pidettiin) ja niistä poiki vielä vähän kotitehtäviä, raportin kirjoitusta ja seuraavien harkkojen (jotka ovat heti pääsiäisen jälkeen) suunnittelua. Tietokantajärjestelmät-kurssin ensimmäinen opintopiiri on huomenna, ja sunnuntaina tein ekat kurssikansiotyöt olio-ohjelmoinnista. Aika hyvinhän noista kursseista näköjään pääsee läpi ilman tenttimistä, kun vai uskaltautuu kokeilemaan vaihtoehtoisia suoritustapoja. Remonttiakin aloiteltiin: kasattiin viikonloppuna elfa-korit (kun viimein saatiin kaikki oikeat osat - toimituksessa oli pieniä väärinymmärryksiä tottakai) ja minä tyhjensin makuuhuoneen komerot. Nyt on vaatteet koritelineissä pitkin poikin työhuonetta, ja kohta sinne tulee petikin kun päästään makuuhuonene purkamisessa siihen vaiheeseen. Meidän entiselle sängyllekin löytyi uusi koti Hannalta ja Teemulta. Löysin työhuoneeseen kivan tapettimallin yhdestä lehdestä. Töissä... noh... hommat käy päivä päivältä ärsyttävämmiksi ja raskaammiksi, joudun olemaan koko ajan sosiaalinen ja se on ihan pyllystä. Onneksi nyt pääsen vähän kehityshommiakin tekemään, mutta sittenhän se vasta raskasta onkin kun olen vastuussa kehitystyöstä ja vielä pitää sosialiseeratakin. Mitään selkeätä roolimäärittelyä tai tehtävänkuvausta mulle ei ole annettu, ja sekin rasittaa. Huomaa, että pomot on päättäneet lykätä mut epävarmuusalueelle, jotta kehittyisin, mutta pikkasen väärän ajan valitsivat kun roikun tällä hetkellä koulussakin mukavuusalueen rajoilla. Olen mä kyllä onnellinen kunhan pääsen tästä roolista pois! ...toivottavasti sekin päivä joskus koittaa... Hei tämähän menee ihan valitukseksi! Otetaanpa loppuun vielä yksi tosi positiivinen juttu, nimittäin vuokrattiin juhannukseksi kelomökki tuolta vähän pohjoisempaa :) Ihanaa että on taas jotain odotettavaa! 15.02.2009 - 20:11
Projekti alkoi ihan virallisesti, ja sitä myöten töissä niin kaamea kiire ettei paljon netissä kerkeä päivisin roikkumaan. Se on kyllä ihan hyvä, tulihan tuota jo syksyllä roikuttuakin ihan riittämiin :) Technical lead on mun roolini, mikä tietää sitä etten saa oikeastaan yhtään koodata vaan mun täytyy koordinoida vaan muiden tekemisiä ja toimia yhteyshenkilönä asiakkaan ja kehittäjien välillä. Yhyy. Uusi rooli tietää kyllä stressaavaa kevättä, kun tuo remonttikin on alkamassa, ja koulukin jatkuu taas täydellä höyryllä. Nara kävi kontrollissa toissatorstaina, ja ainakin verinäytteen fosforiarvot olivat laskeneet viiterajoihin. Muut arvot olivat edelleen koholla, vähän korkeammalla kuin edellisessä kontrollissa, mutta ei kuitenkaan lähelläkään niitä arvoja jotka pahimmillaan oli. Ruokinta jatkuu puoli purkkia säilykettä ja reilu sata grammaa kuivaraksuja päivässä (neljään annoskeen jaettuna), se tuntuu olevan toimiva yhdistelmä. Vähän Nara on taas alkanut nirsoilla ruoan kanssa, mutta toivotaan että se on ohimenevää. Närästyslääkettä sille täytyisi käydä apteekista ostamassa. Eläinlääkäri lupasi lähettää Naran verikoetulokset mulle sähköpostiin, mutta eipä ole näkynyt (pitäisi soittaa ja kysyä, mutta en ole vielä ehtinyt). Taisi olla viimeinen kerta kun siellä käydään, kun mitään ei hoideta kunnolla loppuun saakka. Jatkossa siis voin käyttää Naraa kontrollissa silloin kun itsestä tuntuu siltä että olisi tarvis, munuaisia ei lähdetä ultraamaan, kun ruokavalio tuntuu toimivan noin hyvin. Naralta poistettiin myös hammaskiveä, ja yllättävän hienosti se oli paikoillaan vaikkei voitukaan rauhoittaa (se ei tee munuaisille oikein hyvää). Katsoin Lostin neloskauden loppuun. Nyt elellään sitten vain viitoskautta odotellessa. Saas nähdä jaksanko/muistanko seurata ihan telkusta sitten maaliskuussa :) HoMM V:n lisäosiakin olen pelaillut eteenpäin, kun varsinaisen pelin kampanjat sain läpi. Koulumaailmassa aloin katselemaan Tutkimusmenetelmät-kurssin luentovideoita. Niistä täytyy tehdä jokaisesta muutamia tehtäviä, ja lisäksi on kolme harjoitussessiota tuossa keväämmällä. Ohjelmistotutkimuksen artikkelin viimeisestä versiostakin sain palautetta, ja muutamin pikkumuutoksin se on ihan jees. Mun täytyisi vielä tosin yrittää viilata sitä, että saisin sen tiivistettyä tuloksineen vaadittuun pituuteen... Seminaari pidetään maaliskuussa, joten sitä ennen pitäisi artikkelin ja esityksen olla valmis. Jonkun toisen artikkelikin täytyy ilmeisesti opponoida. Eilen käytiin pitkästä aikaa Mikan kanssa "treffeillä" ja juhlistamassa ylennystä. Ensin syötiin kiinalaisessa, tultiin kotiin saunomaan ja lähdettiin pubin kautta yökerhoon. Oli kyllä pitkästä aikaa sikamukavaa (sain Mikan houkuteltua jopa tanssilattialle kanssani), ja krapulakin pysyi siedettävyyden rajoissa: ollaan katsottu Pasilaa - se on loistavaa krapulaviihdettä :) Nyt voi taas ottaa rauhallisesti ainakin seuraavat puoli vuotta. Remontti etenee sen verran, että laitettiin liukuovet ja komeronsisustat tilaukseen. Sisustojen pitäisi tulla ensi viikolla, erityisesti odotan niin korisettejä jotta päästään tyhjentämään ja purkamaan komeroita. Ovet tulevat viikolla 14. Tästä se taas lähtee. Ensi viikonloppuna meillä on suunnitteilla sisarusten kesken pelailu- ja laskiaispullakokoontuminen kotikotona. Siitä tulee varmasti kivaa! 30.01.2009 - 10:18
Pelasin eilen pitkästä aikaa Heroes of Might and Magic V:sta, mikäs sen mukavampaa. Olisin voinut jatkaa varmaan myöhään yöhön mutta sauna onneksi kutsui. Pääsin taas vauhtiin, kun posottelin yhden hankalan tehtävän läpi. Sisäinen perfektionistini vähän sättii minua, kun en tutkinut koko karttaa, mutta olen jo niin kauan tahkonnut tuota tehtävää että läpipääsy riittänee ainoaksi tavoitteeksi. Tekisi hirveästi mieleni investoida Sims2:een ja kokeilla olisiko sen pelaaminen niin kivaa kuin miltä kuulostaa (sukupolvia ja silleen), mutta näillä pelaamistaajuuksilla taitaa olla paras säästää rahat johonkin muuhun. Toisaalta voi olla, että en tykkäisi jos se muistuttaisi liikaa "oikeaa elämää" ja olisi kauhean epälineaarinen ja pitäisi hallita monta asiaa yhtä aikaa. Ruokahuoltosuunnitteluni on tuottanut tulosta: eilen meni kauppaan vajaa 90 euroa eikä parilla sitä edeltävällä kerrallakaan ole satasta ylitetty kuin muutamalla eurolla. Hyvä hyvä! Suurin kiitos tuosta kuitenkin koitunee vähätippaiselle tammikuulle, kun oluet ja siiderit on jätetty hyllyyn... saas nähdä miten helmikuussa käy, jos sauna- ja iltajuomat palaavat. Tarkoitus olisi ainakin käydä juhlistamassa Mikan ylennystä tavalla tai toisella, enpä olekaan käynyt kartsalla... en edes muista milloin viimeksi, joskus syksyllä se oli. Vaikka voihan se tietysti olla että Mika haluaa mennä poikaporukalla - mutta onpahan mulla sitten hyvä syy jäädä vaikka pelailemaan. Takaisin rahankäyttöön: Lisäksi ei olla joka viikko käyty kaupan jälkeen ostamassa roskaruokaa, vaan se pyritään tästä lähtien pitämään harvinaisempana herkkuna. Onpahan sitten kerran kuussa maittavampaa, kun ei ehdi kyllästyä (täällä kun ei noita pikaruokavaihtoehtoja ole jonoksi asti). Heitin pakastimesta roskiin toissajouluisia laatikoita, karjalanpaisteja ja kinkunrasvoja. Enpä usko että olisi tultu käyttämään enää mihinkään :) Siellä olisi vielä muutama pakasterasiallinen toissakesäisiä mansikoita. Ehkä niistä voisi tehdä likööriä... ja ajattelin että lettujen kaveriksi ja/tai laskiaispulliin niistä saa kyllä hyvää mansikkamössöä (jos ei hillo innosta). Mulla on nimittäin visio, että voisin tehdä laskiassunnuntaina blinejä ja leipoa pullaa: sisäinen marttani iskee jälleen. Aamulla unta olisi riittänyt, ja nukuttiin melkein pommiin. Tänään on onneksi jo perjantai, mikä tarkoittaa sitä että huomenna on lauantai ja saa nukkua pitkään (ysiin ainakin). Liukuovitarjouksia ei vielä ole saatu, joten remontti ei etene minnekään. Ajattelin, että pitää suunnitella vielä uudestaan makuuhuoneen ovia, koska kolmea liukuovea käyttäen kaapin sisältöjen kanssa pelaaminen voi olla hieman haastavaa... pitäisi suunnitella olisiko parempi jos tilataankin neljä ovea sinne. Kovin paljon kalliimmaksi se tuskin tulee. Tänään on suunnitteilla leffailta (saas nähdä saadaanko päätettyä, mitä halutaan katsoa) ja loppuviikonloppu puuhaillaan kukin tykönämme koulutehtäviä. 26.01.2009 - 08:25
Pitkä viikko edessä, mutta mukava viikonloppu takana. Eiköhän sitä taas muutaman päivän jaksa, vaikka aina maanantaisin tuntuukin, ettei viikonloppu tule koskaan. (Se on näitä tylsän työn varjopuolia.) Perjantaina otettiin Mikan kanssa pari Eye of Judgment -matsia, kun ensin oltiin odoteltu päivitysten latautumista muutama tunti Hauskoja kotivideoita (sekä Amerikan että Suomen versiota) katsellen. Juotiin joululta jääneet glögitkin kuleksimasta ja syötiin loppuja juustoja. Kasailin myös Mikan töitä tehdessä (se osaa tuoda kiinteistöautomaatiotöitä kotiin - se on aika mielenkiintoinen taito) meille uutta pöytäkonepakettia. 1200 euroa tulisi mun pelitehopakettisuunnitelma kustantamaan, joten taitaa olla parempi kääntyä velipojan puoleen, jotta se voisi kaivella meille hinta-laatu-suhteeltaan parhaat vermeet. Vaihtoon menisi kotelo virtalähteineen (entisestä kotelosta hajosi se virtalähde ja uusi halpa pitää kauheeta metakkaa), emolevy, prosessori, muistit, kiintolevy (tulisi kaksi, jotta saisi RAID-varmuuskopioinnin), näytönohjain ja näyttö. Vanhasta koneesta jäisi lisä/varakovalevy, kaksi DVD-asemaa, verkkokortit ym. connectivity-kikkulat (Bluetooth, WLAN jne) ja korppuasema (eli aika vähän). Tuohon hintaan on laskettu käyttöjärjestelmän päivitys Windows Vistaan... XP meillä on ennestään, mutta sehän on 32-bittinen joten enpä tiedä miten yhteensopiva se olisi uusien 64-bittisten laitteiden kanssa? Sitä paitsi mä tykkään Vistasta, se on sievä ja jouheva (sanokoon linux-gurut ja muutosvastarintaiset nörtit mitä sanoo) :D Lauantaina käytiin kysymässä toisesta kaupungin rautakaupasta (on niitä useampikin mutta noita suuria luotettavia käytämme mieluiten) tarjous liukuovista ja komeron sisuksista. Vastaus tulee huomenna tai ylihuomenna. Toinen rautakauppa oli inventaarion takia kiinni, ja samaa liukuovimerkkiä myyvä keittiöliike on aina lauantaisin kiinni, joten tällä viikolla on kaksi paikkaa käytävänä tarjouksia ajatellen. Voihan se tietenkin olla, ettei tuosta toisesta rautakaupasta tarjousta nyt edes saa, kun kauppias ja kauppapaikkakin vaihtuu kohtsillään, mutta aina voi yrittää. Mika teki melkein koko viikonlopun esimiesvalmennuksen etätehtäviä läppärillä (meillä ei ole pöytäkoneella Officea koska OpenOffice ei ole kiva ja Microsoftin Officesta pitää maksaa liikaa - firman kampanjalla ostetun halvemman Officen saa asentaa vain yhteen koneeseen kerrallaan), joten mulle jäi aikaa touhuta kaikenlaista muuta. Lenkitin koiraa kunnolla, pesin pyykkiä ja laitoin ruokaa (kanankoipia, kasvislasagnea - heleppua siis). Sain mä ohjelmistotutkimuksen artikkeliakin etenemään: löysin hienosti ilmaistun pienen ohjelmistoprojektin määrittelyn, jota sitten käytin (internet on ihmeellinen). Nyt täytyisi enää viilailla yhteenvetoa ja ja johdantoa sekä pienet kokoomakappaleet jokaisen luvun loppuun. Ensi viikolla on palautus, joten eiköhän seuraava viikonloppu mene aika pitkälle tuossa hommassa. Viikonlopun päätoimintoni oli puuhastelujen ohella Lostin katsominen (isosta olkkarin telkasta kunnon äänillä vieläpä): nyt kolmannesta kaudesta on katsomatta enää tupla-päätösjakso. Oli siinä ja siinä, että maltoin eilen illalla keskittyä tekemään koulutöitä, kun olisi poltellut katsoa se loppuratkaisu (tai no, tuskinpa se mikään ratkaisu vielä on, vaan joku jännityssilta neloskauteen). Ehkäpä Mikalla on vielä niitä etätehtäviä tekemättä, niin pääsen katsomaan loputkin. Sitten on vielä neljäs kausi kaapissa jäljellä! Vitoskausi näkyy alkavan nelosella maaliskuussa, mutta luultavasti ostan senkin DVD:llä ja katson sitten omia aikojani, kun olen nykyään niin huono istumaan telkan äärellä tiettyyn aikaan tiettynä päivänä (ja meidän digiboksin kovalevy on muutenkin ihan täynnä katsomatonta kamaa). Naran ruokinnassa on siirrytty seuraavaan vaiheeseen. Puolet (purkillinen) Hill'sin k/d-purkkiruokaa ja puolet (n. 100g) Royal Caninin renal-raksuja päivässä toimi niin hyvin (Nara sai sen 15 painokiloa täyteen viikossa), että nyt kokeillaan antaa puoli purkkia säilykettä ja 150 g raksuja. Silleen voisi hiljalleen yrittää siirtyä kokonaan raksuravintoon, ja jättää kalliit purkkiruoat herkkuhetkiin. Avainsana on siis hiljalleen. Ensi viikolle voisi yrittää varata munuaisarvojen verikoekontrollia, siitäpä sitten näkee mikä on koiran kunto. Päällepäin Nara on varsin hyvinvoiva: ei oksentele, ei juo hirveitä määriä eikä siis myöskään pissaile turhia, leikkii ja riekkuu ja tekee piruutta (mitä terveemmän oloiseksi se tulee, sitä enemmän se keksii "hauskoja" jekkuja), jaksaa pitkiä lenkkejä, ja sen turkki on hyvässä kunnossa. Ei pitäisi siis olla ainakaan lyhyellä tähtäimellä syytä huoleen. Katsotaan joudutaanko tässä nyt sitten lähtemään munuaisten ultraukseen tuonne parinsadan kilometrin päähän, että diagnoosi selkeytyisi. Olispa tuonne isoon kaupunkiin kyllä remonttiasiaakin. Tällaista näin viikon alkajaisiksi. 18.01.2009 - 19:10
En millään keksi hyvää ja kivaa aloituslausetta... no tämä viikonloppu on ainakin ollut ihan rentouttava. Perjantaina ostettiin ja katseltiin Kung Fu Panda -bluray, ja oli muuten hyvä ja näyttävä elokuva :) Seurana oli paaaljon karkkia ja juustonaksuja. Nam. Eilen merkkailin ohjelmistotutkimuksen artikkeliin niitä kohtia, joita on palautteen perusteella korjattava. Yllättävän vähän korjattavaa siinä on (vaikka perjantaina tuntuikin siltä että huhhuh), mutta ne on hieman hankalia: määritelmiä, joita en eka versioonkaan löytänyt oikein mistään sekä kiinnostavuuden lisäämistä. Kiinnostavasti kirjoittaminen ei ole mun vahvoja puoliani, todellakaan. Lisäksi lauseita pitäisi saada ytimekkäämmiksi ja ymmärrettävämmiksi... pitkät lauseet, helmasyntini. Huoh. Tuo tarkoittaa sitä, että mun on luettava sitä artikkelia yhä uudelleen ja uudelleen läpi ja koetettava löytää siitä kaikki kummallisuudet ja hankalasti kirjoitetut kohdat. Lauantaina päivällä käytiin Naran kanssa pitkä lenkki, ja ilta menikin rattoisasti Lostia katsellen, olen jo aika pitkällä kolmoskaudessa. Tänään tehtiin huippuhyvää hirvipaistia lisukkeineen, ja avattiin pitkästä aikaa punkkupullo. Se motivoi minut ottamaan ruutupaperin kauniiseen käteen ja suunnittelemaan makuuhuoneen ja työhuoneen komerot. Nyt pitäisi piirrellä pohjapiirustukset ja miettiä remontin jälkeistä huonekalujen sijoittelua. Siitä pitäisi saada selville, mitä vekottimia on heitettävä pellolle ja mitä pidetään. Sitten olisi edessä tarjousten kysely eri liikkeistä, niitä ei onneksi montaa ole, kun liukuovien ja komeron hyllyjen merkit ja mallit on tarkkaan rajattu. Viikonoppu meni kyllä tosi nopeasti. Eipä tätä päivää ole enää paljon jäljellä, saunan kautta orientoitumaan seuraavaan työviikkoon. 15.01.2009 - 11:19
Jes! Tänään on jo torstai, huomenna on jo perjantai ja niin edelleen - tiedättehän te! :) Alkaessaan tämä viikko tuntui pitkältä kuin nälkävuosi, mutta nythän on jo loppuviikko! Lisäksi tänään on tilipäivä, mikä tarkoittaa kaupassakäyntiä, roskaruokaa sekä lenkitöntä iltaa (Nara tulee mukaan kauppareissulle takapaksiin - se riittää sille illan aktiviteetiksi). Tietysti siis pissa- ym. lenkitykset tehdään mutta pitkää lenkkiä ei tervitse... ja miksi mä edes selitän tätä? Tämä viikko on ollut erittäin Lost-voittoinen. Eilenkin katsoin kolmatta kautta neljä jaksoa eteenpäin, ja kyllä se siitä taitaa pikkuhiljaa parantua, tosin miten musta tuntuu että tässä kaudessa keskitytään ennemmin psykologisiin ja ihmisuhdekuvioihin kuin muihin mysteereihin tai toimintaan. Ehkä se on vain tunne. Naralle alettiin eilen antaa purkkiruoan seassa pikkumääriä Royal Caninin Renal -raksuja. Hyvin nuo tuntuvat kelpaavan. Hiljalleen kasvatellaan raksujen määrää ja aletaan vähentää vastaavasti purkkiruokaa, ja katsotaan miten vointi kehittyy. Paino sillä on 13,4 kiloa eikä selkäranka enää tunnu lähes lainkaan, joten hyvää tuo ruoka on sille kyllä tehnyt. 15 kilon paino on vielä tosin muutaman viikon lihotuksen päässä, se kun saavutetaan niin voi ruoan määrää vähentää pikkuisen :) Kaappien suunnittelun eteen en ole oikeastaan tehnyt mitään, mitä nyt surffailin Sovellan sivuilla vähän ihmettelemässä ja totesin, ettei se heidän sähköinen suunnittelutyökalunsa veny mun tarkoituksiin (en keksinyt miten korkeutta voi muuttaa). Pitäisi jaksaa vaivautua ottamaan mittanauha ja ruutupaperi käteen, alkaa piirrellä ja hahmotella ostoslistoja. Töissä vähän laiskotuttaa taas, kun mitään ehdottoman pakollista tekemistä ei ole. Tai siis onhan ne tekemiset tavallaan pakollisia, mutta niillä ei ole varsinaisesti deadlinea, joten rötvään. (Ja sitten tulee kiire kun saan deadlinen niille hommille, mutta siten olenkin paljon aikaansaavempi.) Mika aloitti esimieskoulutuksen ja yhden siihen liittyvän valinnaiskurssin (digikuvaamisesta). Se on ollut paaaaljon iloisempi. Tuommoinen vaihtelu normityöpäiviin taitaa virkistää sitä. Viimeinen joulun konvehtirasia on avattu (marmeladeja ei vielä). Kohta siis pitää alkaa karistaa lomareissun jälkeen kertyneitä kiloja ottamalla taas ruokavalio haltuun. Mutta onneksi vasta sitten, kun viimeinenkin joulukarkki on syöty :) 12.01.2009 - 10:51
Sain kuin sainkin eilen palautettua ohjelmistotutkimuksen artikkelin ensimmäisen version, pari minuuttia ennen "määräajan" eli 11.1. puoliyön umpeutumista. En kyllä usko että se olisi niin tarkkaa tuon ajan kanssa ollut, mutta periaate on periaate. Enkä tosiaankaan jaksanut enää jatkaa viilausta, viilataan sitten kunnolla seuraavaa versiota. Eihän mulla ole oikein hajuakaan, että onko tuo artikkeli edes sinne päinkään. :) Kakkosversion palautus on 4.2. ja ennen sen työstämisen aloittamista on odoteltava se palaute ekasta. Tiivistelmää en jaksanut kirjoittaa, ja turhaa kai se olisikin ennen kuin artikkeli on valmis. Kirjoitusvirheitäkin on varmaan aimo läjä, kun kotikoneella ei ole suomen oikeinkirjoitustarkistusta. Lopullisen dokumentin voisi tarkastaa töissä ennen palautusta kyllä...
Sain myös kyseltyä C-kielen harkkatyön tilanteesta (läpipääsymerkintää ei ole näkynyt eikä kuittausta tullut), ja sehän oli hautautunut tarkastajan arkistoon ja lähti samantien hyväksyttynä kohti järjestelmiä. Nyt ei sitten ole yhtään kouluhomma painamassa mieltä, mikä on aika kummaa näin talviaikaan. Luulenpa, että helmikuussa pamahdan takaisin todellisuuteen, kun on alettava orientoitua C-periodin kurssimäärän kahlaukseen. Kaipa tuonkin klaaraa kun valon määrä lisääntyy. Tänään taidan vetää lonkkaa (yöunet jäi lyhkäisiksi, kiitos telkkarin makuuhuoneessa) ja käydä Naran kanssa pitemmän lenkin (raukka on jäänyt paitsioon kun artikkeli on vienyt kaiken huomioni - Mikan lenkitykset on lyhkäisiä nekin). Huomenna on ryhdyttävä suunnittelemaan uusia makuu- ja työhuoneen komeroita, että saan selville minkäverran koripaketteja niihin tarvitsee ostaa. Niitä tarvitaan ainakin muutama jo etukäteen, että on jotain säilytystilaa sen aikana, kun vaatekomeroita puretaan ja kootaan. Ne on sitten sama tilata kerralla kaikki, jos sais vaikka paljousalennusta :) Mihinkähän mä olen laittanut sen eteisrempan suunnitelmalaput? Eipä tässä muuta. |
Kirjoittaja
Ujo nainen yrittää päästä itsestään perille. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Vanha päiväkirja
Mittarit
Hiirenpoikasta etsimässä
|
||